Heissan kaikki! 🙂

Omalla kohdallani koin kaikista vaikeimpana henkisen hyvinvoinnin sairastamisen aikoihin. Mielialat vaihtelivat ja oli ajoittain tosi raskasta. Fyysisesti en kokenut hoitoja niin raskaina kuin psyykkisesti. Jo itse sairastuminen otti tietysti koville. Usein olin tosi ärsyyntynyt siitä, että sairastuin ja pelokas, yksinäinen ja turvaton. Hoitojen aikana oma heikko tila pelotti ja kun ei jaksanut yhtä paljon kuin normaalisti. Olin leikkauksien jälkeen tosi ahdistunut ja aivan uskomatonta oli se turvattomuuden tunne. Jotenkin sitä oli niin yksin sen sairauden kanssa, vaikka läheiset huolehtivatkin minusta. Tuntui, että kukaan läheisistäni ei pohjimmiltaan ymmärtänyt mitä olin käymässä läpi. Itselleni tuli jo hoitojen alkuvaiheessa valtava tarve käsitellä tätä sairastumista ja psykiatrian poliklinikka ja tämä vertaispalsta+ syöpäyhdistyksen vertaistukihenkilö ovat olleet suureksi avuksi. Mulla oli alkuvaiheessa jo suuri tarve puhua ja kirjoittaa sairastumiskokemuksesta. Syöpä on myös opettanut hyviä asioita ja yksi tärkeimmistä on läsnäolo hetkessä. Tärkeintä on tämä hetki. Mennyt on mennyttä ja huomisesta ei tiedä. Vain tähän hetkeen pystyy konkreettisesti vaikuttamaan. Toki mielestäni on myös hyvä jonkun verran suunnitella tulevaakin ja olla tavoitteita. Olen myös pysähtynyt pohtimaan, että miten tämän elämäni haluan elää? Syöpä on ollut todella ravisteleva kokemus ja karsinut elämästä kaiken turhan. Vain olennainen on jäänyt jäljelle. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!