Heipä vaan kaikille.

Onpas täällä vilkasta keskustelua. Jannelle jälleen pahoittelut diagnoosista ja muista vaivoista. Kyselit että onko tietoo laskimoportista joten tässä tulee.
Eli minulle asennettiin laskimoportti vuosi sitten keväällä. Operaatio on kohtuu kivuton, ainoa kivulias paikka oli kun kaulaan laitettiin puudutus piikki ja rintalihaksen yläpuolelle useampi. Puudutuksella siis mentiin, ei nukutusta. Itse operaatio ei kestänyt kovinkaan kauaa ja illalla pääsin jo kotiin. Tuntemukset oli lähinnä tökkiminen ja nykiminen.

Sitten itse tapahtuma, koitan nyt muistaa suurinpiirtein miten se meni. Ensin puudutettiin paikat joihin kajotaan, sitten kirurgi teki kaulalaskimon kohdalle viillon nahkaan jonka kautta hän asensi laskimoon asennus neulan tai jonkin vastaavan. Sitten hän teki rintalihaksen yläpuolelle viillon johon avarrettiiin ihon alle tasku mihin itse portti tulee. Sitten hän teki kaulan ja rinnan välille kanavan ihon alle mihin letku tulee. Sen jälkeen asennettiin itse letku, ensin kanavaa pitkin portin taskuun. Sitten neulan läpi kaulalaskimoon. Tai toisin päin. Asennus neulan poisto. Sitten portti liitettiin letkuun ja asennettiin ihon alle taskuunsa. Sitten haavoihin pari tikkiä. Laastarit päälle ja heräämöön.

Siellä asennus kuvattiin että oli mennyt oikein eikä letku ollut taittunut. Sitten osastolle vähäksi aikaa seurantaan että ei vuotoja, sitten kotiin. Eli suurinpiirtein noin. Voi olla että järjestys oli erilainen mutta kuten sanoin on tästä jo vuosi aikaa.
Itse olen tosi tyytyväinen siihen että portti laitettiin, olin ensin ollut vuoden kyynärtaipeeseen laitettavassa tipassa ja täytyy sanoa että verisuonet sai kyytiä. Sitten kyynärtaipeet rupesivat oleen niin läpi pistellyt että homma alkoi vaikeutuun ja tuleen tosi kivuliaaksi. Porti asennuksen jälkeen homma helpottui, ei tuntunut kuin neulan pisto kun tippa laitettiin porttiin.

Itse sain parantumaton syöpä diagnoosin jo ensimmäisellä syöpä lääkärin tapaamisella ja olihan tuo melko pommi. Sitä vain ensin ajatteli että tässäkö tämä oli. Se onneksi meni pian ohi, ajattelin näet että onhan tässä tauti ollut jo jonkin aikaa joten ei sitä heti kuukahda. No hoidot alkoi ja muita potilaita tavattuani ja heidän kanssa juteltuani huomasin että näinhän asia on.
Oxaliplatiin on tuttu lääke, kaksi vuotta sitä saanut, ensin 4-5 päivää kylmän arkuutta, tosiaan tumput kädessä maito kaapista lasiin lämpiämään ja kun lämmintä voi vasta juoda. Kylmän arkuus väheni kerta kerralta ja nyt keväällä enään hoitopäivänä. Tosin hoitajat ja lääkärit sanoivat että menee väärinpäin, yleensä pahenee pitkissä hoidoissa. Joten se on erittäin yksilöllistä miten tuohon mömmöön reagoi.

Se on paha odottaa tuo kaksi kuukautta että nähdään hoidon teho, olo kun ei tunnu muuttuvan miksikään ja hoitojen sivuvaikutukset vielä lisäksi. Siinä sitä vaan arvuuttelee että onko tästä mitään hyötyä.
No toivottavasti siittä on apua että on meitä muitakin ja hyvin voivina porskutellaan parin vuoden hoitojen jälkeenkin.

Moi vaan Undine täällä sitä porkutetaan hoitotauolla, olo mitä mainioin. Tulipas tästä melkein romaani.

Mutta sellaisia tänne, touhut jatkuu. Kirjoitellaan.