Hei kaikille.

Janne, on aivan sama mistä sen hymyn saa huulilleen… Kun on kuitenkin sellaisia päivä, ettei mikään naurata eikä hymyilytä.

Minulla on nyt kipulääkkeet aika lailla kohdillaan. Sormiin ja jalkapohjiin kyllä sattuu vähän koko ajan, mutta kestän sen ja olen tainnut siihen jo tottuakin.

Näin paria ystävääni tässä viikolla. Mökkeiltiin, paljuiltiin ja vähän nautittiin alkoholiakin… Tuli sitten puhe syövästäni ja tytöt avautuivat. Kertoivat, että kuultuaan syövästäni, he eivät oikein tienneet kuinka tukea minua, koska olen ja vaikutin niin vahvalta. No totta sekin, että olen vahva, mutta osaltaan se on ollut esittämistä. Minun on ollut pakko esittää vahvaa, että pysyn kasassa. Kyllä tämä syöpä vaan on sellainen pirulainen, että se on mielessä melkein aina. No töissä onneksi saan ja on ihan pakkokin unohtaa omat ongelmat, että pystyn tekemään työni hyvin. Muuten minulla menee ihan kivasti. On koti, mökki, terve 23-v tytär, hyviä ystäviä ja orastava suhdekin, mutta taustalla kummittelee tietenkin tämä syöpä. Sen se on opettanut, että osaan aivan eri tavalla nauttia elämästä. Elämä ja eläminen on ihmisen parasta aikaa :). Ei mulla muuta tällä erää… Niin, olen 47-vuotias.