Hei Nea!

Meidän tilanteet sairauden osalta ovat niin erilaiset, mutta voin kyllä hyvin kuvitella, että sairaus pyörii mielessäsi, kun on pahoinvointia yms. joka muistuttaa sairastamisesta. Omalla kohdallani sairaus on nyt ainakin toistaiseksi poissa ja en siis käy hoidoissa. Itse muistan kyllä, että tunsin diagnosoinnin ja hoitojen alkamisen jälkeen suunnatonta yksinäisyyden tunnetta ja ahdisti myös. Lisäksi tuntui, etä kukaan lähipiiristä ei pohjimmiltaan ymmärrä miltä musta tuntui sairaana oleminen. Omalla kohdallani hoitojen päättyminen auttaa ns. normaaliin arkeen palaamista. Sinulla taas hoidot jatkuvat ja tulevaisuudesta ei tiedä. Voisin kuvitella, että sinun on vaikea suunnitella tulevaisuutta. Itse ainakin syöpähoitojen aikana odottelin vain usein, että koska seuraava hoitokerta tulee ja kuinka kauan menee aikaa , että viimeinen hoito annetaan.

Hoitojen aikana sairaalan psyk. hoitaja kehoitti vain tekemään asioita, joista tulee hyvä olo. Itsestä tuo kehoitus tuntui omituiselta. Pää ja fysiikka oli niin palasina diagnosoinnin jälkeen, että sitä ihan tavallaan lamaantui ja sisälläi velloi melkoinen negatiivisten tunteitten myrsky.

Kuten Jannekin totesi, niin älä ajattele, että ” kuolis pois” tai älä ainakaan jää yksin sellaisen ajatuksen kanssa. Itsekin kyllä ajattelin niin , kun sain kuulla minulla olevan syöpä. Se kertoo masentuneesta mielialasta ja itse kyllä menin psykiatrian sairaanhoitajan kanssa juttelemaan noista ajatuksista. Suosittelen samaa sinulle ja kaikille muillekin, joilla pyörii mielessä samat ajatukset.