Diagnoosista on nyt viikko ja vasta muutama päivä sitten tt-kuvaus jossa etäpesäkkeet näkyivät. Magneettikuvakin jo otettu, että kiireellä mennään. Ei olla puhuttu kasvokkain. Viestitelty paljon. On semmonen olo et täytyy antaa aikaa hänelle tajuta tämä tilanne ja kertoa perheelle ja semmosta. Olen ajatellut antaa rauhaa nyt ja sitten kun haluaa puhua olen siellä. Luin näistä hoidoista ja kudoin villasukat hänelle, jos tulee särkyjä ja kylmyyttä. Kyllä niin ihana ihminen on kyseessä, että ei voi kun itkeä. Toisaalta hän on hyväkuntoinen nyt. Paljon on tehtävissä ja en haluaisi ajatella negatiivisesti, mutta tässä vaiheessa ei ole lääkäritkään antaneet kauheasti toivoa. Askel kerrallaan eteenpäin. elämästä kiinni pitäen. ja niin kuin täällä moni on kirjoittanut niin yksin jokainen tämän taudin sairastaa.