Tervehdys kaikille!
Oma eka kontrolli takana ja kaikki näyttää hyvältä. Neuropatia on kadonnut käsistä mutta vaivaa yhä jalkaterissä. En sentään tarvitse siihen lääkkeitä. Niinpä työhön paluu on sujunut hyvin.
Olen ollut täällä hiljainen, välillä käynyt lukemassa. Jotenkin tervehtyneenä ei ole niin paljon sanottavaa, ei, vaikka syöpä tuli perheeseen taas.
Jouduin seuraamaan vanhuksen syöpämatkaa, ja jäin miettimään miten yleistä tämä lie. Äitini oli ollut pitkään ”raihnainen”, niinpä aggressiivisen syövän oireita ei kukaan huomannut. Hän eli tasan kuukauden diagnoosista ja menehtyi elokuun lopulla. Viime viikkojen surua lievittää ilo siitä, että hänen kipujaan pystyttiin lievittämään ha että kuin sattuman kauppaa pääsi viimeisiksi päiviksi keskussairaalaan hyvään hoitoon. Terveyskeskussairaalan hoidossa oli nimittäin osin ikäviä piirteitä, joidenkin hoitajien taitamattomuutta ja ymmärtämättömyyttä siitä mitä kuolevan hoito edellyttäisi.
Minulle jäi ahdistusta siitä, että omat tuoreet sairaalakokemukset ahdistivat sen verran etten kyennyt muiden sisarusten lailla olemaan sairaalassa tukena.

Toisaalta äidin poismeno ehkä kuitenkin on tehnyt sen, että pystyn iloitsemaan tervehtymisestäni. Se on elämältä lahja, ei minkään taistelun tulosta. Ja joo, ymmärrän kyllä että voi sairaus vielä yllättää minut uudestaan. Mutta siihen saakka olen terve ja nautin siitä.

Terveisiä kaikille, voimia sairauden kanssa elämiseen teille, jotka niin teette.