Hei Kaikki!

Itsellänikin on ollut pointtina tuo, että en halua ”tarjoilla syöpätarinoita kahvipöytäkeskusteluihin”. Oikeastaan syynä on ollut ihan se, että mulle tää syöpään sairastuminen on ollut sen verran kipeä ja herkkä aihe, että en halua keskustella asiasta ihmisen kanssa jolla ei ole siitä mitään henkilökohtaista kokemusta. Olen vaan käytännössä huomannut, että ihmiset voivat sanoa tosi ajattelemattomasti ja se tuntuu pahalta. Toki eivät kaikki. Itse on kuitenkin ollut sen verran herkillä tän sairauden kanssa ja ihmisethän voivat latoa tosi typeriä kommentteja. Olen siis aika paljon säästänyt läheisiä aiheelta ja jo ihan itseäni säästääkseni typeriltä kommenteilta. Toki jotain olen sanonut, erityisesti sukulaisille. Toki ymmärrän, että läheisetkään eivät kestä liiallista kuormitusta ja hyvä on mielestäni hakea myös ammattiapua. Toisaalta olen tykännyt jutella vertaisryhmissä ja vertaistukihenkilön kanssa, koska mulla on ollut kyllä kova tarve myös vaihtaa ajatuksia syövästä kasvokkain. On tuntunut hyvältä jakaa ajatuksia ja tunteita syövästä, täysin aidosti ja auki, vaikka oman yksityisyyteni olenkin halunnut säilyttää. Saman kokenut jaksaa yleensä kuunnella ja monesti itsekin hyötyy keskustelusta tai näin minulle on ainakin annettu ymmärtää vastapuolen taholta.

Gynekologinen syöpä on myös hyvin herkkä asia, koska se osuu seksuaalisuuteen ja alkuvaiheessa minulla olikin omassa mielessäni lukuisia kysymyksiä, että miten naiseuteni käy, kykyni nauttia seksuaalisuudesta. Juurikin aiheen yksityisen puolen takia en ole halunnut jakaa tunteitani, ajatuksiani kenen tahansa kanssa. Lisäksi estrogeenituotannon loppuminen( munasarjojen poisto) aiheuttaa vaihdevuosioireiden kaltaisia oireita, mikä askarrutti myös näin 37- vuotiaana mieltäni ja tuntui kurjalta. Toisaalta nyt näyttää ainakin siltä, että en ole saanut vaihdevuosioireita ja vaikka minulta poistettiin 60 imusolmuketta niin siltikään jalkani eivät ole ollenkaan turvonneet 🙂 Siitä olen kiitollinen. MInulle on ollut tärkeää puhuminen, kirjoittaminen ja ammattiauttajalla käyminen. Hoitojen jälkeen mulla on ollut selkeästi henkisesti vaikeampaa. Olen ollut ajoittain hyvinkin surullinen ja sitä olen terapiassa käsitellyt. Olen kyllä selkeästi hyötynyt ammatti- ihmisten kanssa keskusteluista, koska olin tässä matkan varrella hyvinkin katkera tästä syövästä ja syöpä ei tietysti ollut ainut asia vaan elämässä oli tapahtunut muitakin pettymyksiä syöpää ennen. Tämä kaikki veti mielen alas. Paljon olen nyt sairauden aikana käsitellyt kirjoittamalla noita muitakin pettymyksiä ja se on selkiyttänyt oloani. Nyt tilanne kuitenkin on helpottamaan päin koko ajan ja pikku hiljaa. MInulle syöpäsäätiön sairaanhoitaja sanoi, että mieli ei parane hetkessä vaan vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Onneksi mulla on unelmia ja haaveita ja niitä mun mielestä kannattaa toteuttaa niin hyvin kuin voi. Syöpään sairastumiseen en pystynyt vaikuttamaan , mutta haluan vaikuttaa muilta osin elämääni niin paljon kuin voin ja tuoda siihen hyviä asioita. Tällä hetkellä olen toistaiseksi terve syövästä ja siitä olen kiitollinen. Toivon kaikille teille, jotka kipuilette sairauden kanssa edelleen ja ette valitettavasti ole siinä mielessä niin onnekkaita kuin minä, kovasti voimia jaksaa taistella sairauden kanssa!