Hei Kesanto!

Itse kamppailin tuon mitäs jos syöpä palaa takaisin- ajatuksen kanssa jonkun aikaakin,mutta ny se ei vaivaa mieltäni. Toki tulen surulliseksi jo pelkästä ajatuksesta, jos syöpä siis palaisi takaisin. Olen puhunut asiasta ammattiihmisten kanssa, siis tosi monen kanssa olen keskustellut tämän sairastumiseni aikana ja tunnehan on tunne ja se tulee, halusit tai et, mutta nyt ajattelen, että siihen ei kannata jäädä loppuelämäksi makaamaan varsinkin kun minulla nyt toistaiseksi ei ole syöpää. MInulla sanottiin jo sairaalassakin, että tunteita voi tulla, mutta tärkeää on myös , että ne menevät. JOs ei pääse ahdistavasta tunteesta eroon niin sitten hakee itselleen apua. Terveyskeskuksen terveydenhoitaja voi myös olla hyvä keskusteluapu. Kävin tänään tikkien poistossa ja terkkarin kanssa tuli hyvä keskustelu. Puhuimme syövästä ja elämästäni yleensäkin. Nyt ajattelen niin, että antaa ajatusten ja tunteitten tulla , mutta hyvä on jos niihin ei jää liikaa kiinni. TUnteita tulee niin kauan kuin niitä tulee ja se on varmaan yksilöllistä. Itse ajattelen nyt niin, että en halua tuhlata tätä tervettä elämää nyt syövän miettimiseen, jos se vaan on mahdolllista. Puhumisen lisäksi olen käsitellyt tunteitani sairauden aikana myös kirjoittamalla tänne foorumille ja muuten kotona ruutupaperille aina kun siltä on tuntunut.

Itsekin sain sairaalasta ohjeen kun sairastuin, että elä mahdollisimman normaalia arkea. Huh, mikä neuvo! Mua todella ärsytti se silloin ja en ymmärrä sitä ihan vieläkään enkä varmaan koskaan myöhemminkään. Kun sairastuin, niin tuntui että kaikki kaatui niskaan. Ei voinut käydä samalla tavalla töissä, hoidot vei voimia, sairastuminen itsessään masensi ja aiheutti melkoisen tunnemylläkän yms. Musta on tärkeää käsitellä sairauden mukanaan tuomat ajatukset ja tunteet. Syöpäsäätiön neuvontapuhelinta suosittelen kaikille. Siellä on todella ammattitaitoista henkilökuntaa.

Ahomer: Olen samaa mieltä kesannon kanssa, että yksikin kerta on liikaa tämän sairauden kanssa.