Hei Hanne17!

Itse asiassa mullakin käväisi tänään pitkästä, pitkästä aikaa tuo ”mitäs jos syöpä tulee takaisin”- ajatus. Viimeksi sitä pohdin alkukesästä. Toki ajatus vain käväisi tänään mielessä, kun tulin bussilla töistä kotiin. Jo pelkkä ajatuskin uusiutumisesta tuntuu murskaavalta, pelottavalta ja hyvin surulliselta ja ahdistavaltakin. Mulle psyk. hoitaja sanoi, että tunteita tulee, jos tulee. Voiko niille oikeastaan mitään? Negatiivisiin tunteisiin ei vain olisi hyvä jäädä jumiin. Olen kuitenkin pyrkinyt elämään elämää mahdollisimman täydesti ja mahdollisimman rennosti. Itsekin olen uusiutumisen kohdalla ajatellut, että miten sitten töissä käymisen käy, millaisia hoitoja tulee ja jaksanko sitten enää taistella sairauden kanssa jne. Turhaa energian hukkaahan se on miettiä ja murehtia sitä, kun nyt on toistaiseksi terve. Sen sanoo järki hyvin vahvasti. Mutta haluan silti olla itselleni myös armollinen ja lempeä ajatuksineni.

Itsekin olen kiitollinen siitä, että kohdalleni on myös osunut viisaita terapeutteja. Missään nimessä yksin en olisi selviytynyt. MInusta on myös ollut tosi tärkeää se, että on edes joku , jolle voi puhua sairauden mukanaan tuomista tunteista ja ajatuksista täysin auki, ilman kontrollia. Se puhdistaa sisintä. Kirjoittaminen on ollut mulle myös hyvä tapa ilmaista itseäni. Mutta eiköhän tämä tästä taas parempaan suuntaan mene kaikista ajatuksista huolimatta 🙂