Hei Hanne17 ja Kesanto!

Hanne: Joo, vertaistuki on siinä mielessä hyvä, että saman kokenut ymmärtää jo puolesta sanasta , että mitä tarkoitat. Ihminen, joka ei ole sairastunut vakavasti ei voi mielestäni syvimmiltään ymmärtää, miltä sairastuneesta tuntuu. Lisäksi oma syöpäni oli gynekologinen syöpä, mikä osuu myös naiseuteeni ja toivon, että se ei ole pysyvästi jättänyt jälkiä seksuaalisuuteeni. Seksuaalisen kyvyn menettäminen olisi surullinen asia. Tämänkin puolen ymmärtää vain sellainen, joka on kokenut gynekologisen syövän. Lisäksi olen kokenut, että vertaistukihenkilö jaksaa kuunnella paljon paremmin kuin henkilö, jolla ei ole kokemusta sairastumisesta. Toki vertaisryhmissä on hyvin erilaisia syöpätaustoja . Joku taistelee siitä, että yleensä on hengissä ja joku toinen taas on selvinnyt syövästä niin, että se ei ole uusiutunut yms. Hyvä olisi tietysti löytää sellainen henkilö, jolla on ollut suht samanlainen sairaus kuin sinulla. Silloin pystyy puhumaan paremmin ja voi helpommin jakaa ajatuksia ja tunteita.

Kesanto: Itse tässä juuri mietiskelin, että mikä siinä uusiutumisessa pelottaa. Itse ahdistun jo sairaan roolissa olemisesta. Oli tosi kauheaa olla sairas. Kun hoidot olivat ohi niin minulla oli kova tarve päästä töihin ja normaalimpaan elämään takaisin. Sitä siis pelkään. Sairauden mukanaan tuomaa avuttomuuden tunnetta, joka ahdistaa. Lisäksi siihen uusiutumiseen liittyy suurempi epävarmuus tulevaisuudesta. Kuinka kauan elän, jaksanko hoitoja, riittävätkö omat voimat hoitojen keskellä? Tuollaisen päänsisäisen kaaoksen kanssa eläminen olisi hyvin raskasta. Mielestäni on siis TÄYSIN YMMÄRRETTÄVÄÄ, että uusiutumista pelkää. Onneksi olen kuitenkin saanut tuon pelon jotenkin aisoihin, koska se uusiutumis- ajatus ei kovin usein ole enää hoitojen jälkeen ollut mielessäni. Voisiko se johtua siitä, että puhuin ammattiauttajalle siitä pelosta tosi paljon jo hoitojeni aikana? Itse uskon näin olevan.