Hei nettiystävät,
minullekin on ollut tärkeätä voida tulla tänne, etenkin silloin pitkällä saikulla mutta myös nyt vaikka hoitojen päättymisestä on jo yli kahdeksan kuukautta ja viimeisestä leikkauksestakin 7 kk. Siksi on ihanaa kun olette täällä, ilahdun aina kun näen uuden viestin.
Vieläkään ei mene varmaan päivääkään, ettei tämä asia jotenkin käy mielessä. Nyt kun enää ei ole kyse hoitojen yms sietämisestä, askartelee mieli syöpäkokemusten ymmärtämisen kanssa, välillä mietin tulevaa, uusiutumisen riskiä yms. Kaiken tämän seurauksena myös työ ja koko muu elämä on pohdiskelun kohteena, arvioin uudestaan kaikenlaista. Niinpä tuntuu että yhä olen matkalla jolle syöpä minut sysäsi.
Hoitojen päättyessä olin hyvin uupunut, nyt voin jo paremmin. Ja ymmärrän, että minua vakavammin sairastaneet ja sairastavat kantavat suurempia taakkoja. Niin ajattelen: syöpä on taakka ja tuottaa muita taakkoja. On siksi hienoa, että voimme täällä jakaa sitä taakkaa. Vaikka en kaikkea toisen syöpäkokemuksesta ymmärtäisi, elän vahvasti mukana kun luen täällä mitä teille kuuluu. Myötäeläminen tapahtuu omien kokemusten kautta, muistan tuntemuksia, pelkoja ja suruja. Vaikeista asioista puhuttaessa haluaisin myös joskus kertoa siitä mikä itseäni on auttanut, mikä on tuonut onnea ja iloa.

Lämpimiä ajatuksia teille kaikille, etenkin Efesolle ja Hanna66:lle toivon voimia ja mielenrauhaa. Ystävistä puheen ollen: minulle syöpä on tuonut uusia ystäviä, kun menin mukaan Syöpäyhdistyksen ryhmiin. Ajattelin että kaikkea kannattaa kokeilla, ja se kannatti.